Kuva: Eveliina PylväsHimangan kappeliseurakunnan historia

Himangan seudulta kirkkotie kulki ensin vuoteen 1467 asti Pietarsaareen, sitten Kokkolaan ja 1500-luvulla Lohtajalle. Itsenäistyminen Lohtajasta alkoi 1700-luvun lopulla aluksi saarnahuoneseurakuntana, jonka ensimmäiseksi saarnaajaksi valittiin Jacob Stenman 1803. Kappeliseurakunta Himangasta tuli vuonna 1851 ja itsenäinen seurakunta vuonna 1898.

Himangan seurakunta muuttui vuoden 2010 alusta kuntaliitoksen jälkeen Kalajoen kappeliseurakunnaksi.

Himangan seurakunnan kanssa yhteistyössä toimivat herätysliikkeet, joista voimakkaimmin rauhansanalainen lestadiolaisuus ja evankelisuus. Herätysliikkeiden perinteisesti aktiivinen maallikkotoiminta ja vastuun jakaminen tukee myös seurakunnan vapaaehtoistyötä.

Kirkko on rakennettu 1794. Sen on suunnitellut Jacob Rijf, mutta hänen veljensä Carl johti käytännön rakennustöitä. Kirkkoa on korjattu siten, että 1890-luvulla ikkunat muutettiin pyörökaarisista suippotyylisiksi. Samalla kirkon katolla ollut kellotorni pienennettiin nykyiseen muotoonsa ja sen huipulle nostettiin risti. Tornia pienennettiin, koska se ei kestänyt siellä olleen kellon painoa. Vuoden 1962 korjauksessa kirkkoon tuli keskuslämmitys ja 1990-luvulla se liitettiin kunnan kaukolämpöön. Kirkko koki vuosina 2010-2011 perusteellisen remontin, jossa kirkon äänentoisto ja sähköistys uusittiin, kirkko maalattiin niin sisältä kuin ulkoa, ikkunoita ja ovia uusittiin, sekä sakastiin tehtiin minikeittiö ja wc-tilat. Samalla myös alttaripöytä irrotettiin seinästä, mikä mahdollistaa nykytyylisen liturgian pitämisen alttaripöydän takaa. Merkittävä uudistus oli lisäksi kahden uuden kynttiläkruunun hankkiminen vanhojen näköispainoksina.

Kuva: Eveliina PylväsSeuraavat henkilöt ovat olleet Himangalla hoitamassa pappistehtäviä:

 

Pappeja:

Jakob Stenman                   1803-1808

Abraham Borealis              1810-1812

Daniel Uhlbom nuor.          1816-1818

Daniel Uhlbom vanh.          1818-1823

Abraham Perander             1825-1850

Anders Krottelin                 1851-1865

Frans Hälberg                     1865-1871

Oskar Aspelin                     1871-1902

Antti Haikola                       1902-1907

 

Kirkkoherroja:

Oskari Lampo                     1907-1914

Vihtori Selin va                   1914-1915

Ensti Elovaara                     1915-1926

Vihtori Selin va                   1926-1927

Kustaa Hautaniemi             1927-1943

Toivo Suominen                  1943-1944

Pentti Pautola                     1944-1950

T. Ruotsalainen va              1950-1951

Elias Kytömäki va               1951-1952

Eero Permi                         1952-1954

Vähälä ja Kauppinen va      1954-1955

Veikko A Mattila                 1955-1967

Kohtala ja Lyly va               1967-1968

Tuomas Pöyhtäri                1968-1978

Seppo Kinaret                     1978-9/2006

Antti Lapinoja va                 2006-2007

Jorma Puhakka                   9/2007-2010

Rauli Junttila                       2010-2014     Kalajoen seurakunta liittyminen

Kari Lauri                            2014-