Uutislistaukseen

Talous tasapainossa ja toiminta hakee uusia painopisteitä 

Talous tasapainossa ja toiminta hakee uusia painopisteitä 

Raution kirkon peruskorjaus on parhaillaan käynnissä.

Kalajoen seurakunnan vuosi 2023 alkoi piispantarkastuksella. Sen myötä toimintaa ja taloutta tarkasteltiin laajasti. Tulevaisuudessa seurakunta keskittyy erityisesti perhetyöhön: tapahtumiin, kasteperheisiin ja muualta muuttaviin. Talous on loistavasti tasapainossa, joka antaa Raution kirkon peruskorjauksen jälkeen seurakunnalle mahdollisuudet keskittyä varsinaiseen toimintaansa, kertoo kirkkoherra Kari Lauri. 

Seurakunnan toiminta oli kuluneen vuoden aikana vilkasta. Monet toiminnot saivat vauhtia koronavuosien jälkeen.  Diakonian kautta annettavien avustusten määrä kasvoi merkittävästi.

Kirkkovaltuusto vahvisti Kalajoen seurakunnan tilinpäätöksen vuodelta 2023 ja päätti vastuuvapauden myöntämisestä tilintarkastajien ehdottamalla tavalla. Ylijäämä 672 358 euroa siirretään taseeseen yli/alijäämätilille. Verotulojen ja valtionrahoituksen kertymä oli 2 902 997 euroa. Kasvua oli edellisestä vuodesta 139 000. Vuosikatteeksi muodostui 985 654. Vuosikatteella voidaan kattaa suunnitelman mukaiset poistot täysimääräisesti 324 337 eurona.

Maksuvalmius oli vuoden lopussa 443 päivää ja kassavarat 4,4 miljoonaa. Kirkkohallituksen ohjeistuksen mukaan seurakunnan maksuvalmiuden tulisi olla vähintään 90 päivää. Lainaa seurakunnalla oli vuoden lopussa 1 137 499. 

Investointeihin käytettiin vuoden aikana 139 748 euroa käsittäen Raution kirkon peruskorjauksen suunnittelun, aurinkopaneelien asentamisen Kalajoen seurakuntakodin katolle ja Jokelan pappilan katon tervauksen.

Hautainhoitorahaston tilinpäätös vahvistettiin seurakunnan tilinpäätöksen liitteenä. Hoidettavana oli tilivuonna 670 hoitohautaa, joista uusia oli 382. Hautainhoitorahaston tuotot olivat 25 074 ja kulut 27 324. Hoitokulu per hauta oli 34,16 euroa. Tilikauden tulos on alijäämäinen 2 250 euroa.

Kirkkovaltuusto hyväksyi Kalajoen seurakunnan hautainhoitorahaston säännöt, hautaustoimen ohjesäännön, hautausmaiden hoitosuunnitelman ja seurakunnan hankintaohjeen. Lisäksi valtuusto merkitsi tiedoksi Esa Rahjan katsauksen Raution kirkon peruskorjauksesta sekä kirkkoneuvoston hyväksymän sisäisen valvonnan ohjeen.

Kari Lauri
Kari Lauri
kirkkoherra
Plassintie 2
85100 Kalajoki
Riika Nevanperä
Riika Nevanperä
talouspäällikkö
Plassintie 2
85100 Kalajoki

16.5.2024 09.24