Uutislistaukseen

Uutinen Kalajoen seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksesta 22.3.2021 Isoista investoinneista huolimatta Kalajoen seurakunta teki ennnätyksellisen ylijäämäisen tilinpäätöksen (kuva Jussi Leppälä)

Kalajoen seurakunnalle ennätyksellinen ylijäämä

24.3.2021 08.56

Kalajoen seurakunnan kirkkoneuvosto hyväksyi tilintarkastajien tarkastettavaksi ja kirkkovaltuuston vahvistettavaksi ennätyksellisen, 763.832 euroa ylijäämäisen tilinpäätöksen vuodelta 2020. Myös seurakunnan hautainhoitorahaston tilinpäätös vuodelta 2020 on 446 euroa ylijäämäinen.

Kirkkoherra Kari Lauri toteaa, että seurakunnan elämää hallitsi vuonna 2020 Kalajoen kirkon peruskorjauksen III vaihe. Iso hanke pysyi hyvin aikataulussa ja talousarviossa. 

- Toinen kaikkia koskettava asia oli koronapandemia, jos vei seurakunnan digiloikan kautta internettiin ja radioon. Työntekijöiden tehtäväkuvat muuttuivat hetkessä. Kaikesta selvittiin kuitenkin hienosti ja tilanne oli hallinnassa niin hyvin kuin se nyt voi muuttuvissa, ennalta arvaamattomissa olosuhteissa olla.

- Seurakunnan tulos oli tilinpäätöksen osalta historiallisen hyvä. Tämä on osaksi suunnitelmallisen taloudenpidon tulosta, osaksi onnea. Tulos selittyy neljästä tekijästä: puunmyyntituloja on kolme kertaa normaalia enemmän, verotulot kasvoivat ennakoitua enemmän koska ihmisten tulotaso kasvoi, toiminnasta säästyi menoja koronavuoden johdosta ja neljänneksi, kaikki virat eivät olleet täytettynä koronatilanteen johdosta.  

Laurin mukaan seurakunnan taloudellinen tilanne on vakaa voimakkaasta rakentamisesta huolimatta. 

- Syksyllä suuntaamme katseemme rohkeasti tulevaan ja valmistelemme seurakunnalle uuden strategian. Viime aikoina olemme yhä enemmän pohtineet toimintaa koronan jälkeisessä elämässä. On aika laittaa asioita uusiksi. 

Kirkkoneuvosto päätti julistaa Himangan kappeliseurakuntaan sijoitetun nuorisotyönohjaajan viran haettavaksi kahden vuoden määräaikaisena virkana 10.5. mennessä. Kalajoen seurakunnan B-kanttorin viransijaista haetaan koronarajoituksista riippuen ainakin kesän ajaksi.

Kalajoen seurakunnan vuoden 2020 tilinpäätösluvut tiivistetysti: verotulokertymä 2.677.037, vuosikate 1.024.452, poistot 271.660 euroa. Tilikauden tulos 763.832,82 ylijäämäinen.    Investointeihin käytettiin vuoden aikana 1.999.273 euroa. Suurin erä oli Kalajoen kirkon peruskorjaus 1.946.145 euroa, Himangan ja Raution kirkkojen ja tapuleiden kattojen tervaukset (36.871) sekä Raution kirkon maalämpöön siirtymisen suunnittelukulut (16.256). Kalajoen kirkon peruskorjauksen rakennusavustusten maksatuksia saatiin kirkkohallitukselta 978 470 euroa. Lainaa seurakunnalla oli vuoden lopussa 1.412.450 euroa.