Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Virtuaalikierros Himangan kirkkoon
Himankalaisten kirkkotie kulki 1400-luvulla Pietarsaareen, sitten Kokkolaan ja 1500-luvulla tarvitsi enää mennä Lohtajalle. Himanka alkoi itsenäistyä Lohtajasta 1700-luvulla.
Kirkko on rakennettu 1794. Sen on suunnitellut Jacob Rijf, mutta hänen veljensä Carl johti käytännön rakennustöitä. Kirkkoa on korjattu siten, että 1890-luvulla ikkunat muutettiin pyörökaarisista suippotyylisiksi. Samalla kirkon katolla ollut kellotorni pienennettiin nykyiseen muotoonsa ja sen huipulle nostettiin risti. Tornia pienennettiin, koska se ei kestänyt siellä olleen kellon painoa. Vuoden 1962 korjauksessa kirkkoon tuli keskuslämmitys ja 1990-luvulla se liitettiin kunnan kaukolämpöön.
Tapuli on rakennettu 1822. Siellä on kaksi kirkonkelloa. Isompi niistä on alun perin ollut kirkontornissa jo vuodesta 1794. Pienempi kello hankittiin 1860.
Vanhan alttaritaulun on luultavasti tehnyt joku käsityöläismaalari 1700-luvulla. Taulu on ehkä ollut Himangan kirkon ensimmäinen alttaritaulu. Uuden taulun tullessa kirkkoon, vanha laitettiin tapuliin varastoon. Sieltä se kuljetettiin konservoitavaksi Valamoon. Taulussa erikoista on se, että Kristuksen kohta on joko revennyt tai se on otettu pois. Taulu asetettiin nykyiselle paikalleen, oikean poikkilaivan puolelle, 1994.
Uudemman alttaritaulun on maalannut oululainen Hedman 1853.
Saarnastuoli ja sen yläpuolella olevat rakennelmat ovat alkuperäiset, kuten myös virsitaulut. Kirkkotekstiilit on valmistanut Lilja Kinare. Ne luovutettiin ja otettiin käyttöön piispantarkastuksen yhteydessä 17.05.1980. Pienet ehtoollismaljat otettiin käyttöön ensi kertaa kirkossa helluntaina 1929.
Votiinilaivan on lahjoittanut saksalainen ortodoksikristitty merimies, joka jäi vahtimaan laivaa sen jäädessä jäiden saartamaksi Himangan satamaan. Tässä ajassa Himangan kirkko tuli hänelle rakkaaksi ja hän lahjoitti kirkkoon laivan.
Kirkossamme on ollut urut vuodesta 1924. Ensimmäisissä uruissa oli 9-äänikertaa. Nykyiset urut asetettiin 1981. Niissä on 17-äänikertaa ja ne ovat Kangasalan urkutehtaan tuotteet kuten edellisetkin.
Kirkossa säilytettään vanhaa messukasukkaa vuodelta 1837.
Kirkko koki vuosina 2010-2011 perusteellisen remontin, jossa kirkon äänentoisto ja sähköistys uusittiin, kirkko maalattiin niin sisältä kuin ulkoa, ikkunoita ja ovia uusittiin, sekä sakastiin tehtiin minikeittiö ja wc-tilat. Samalla myös alttaripöytä irrotettiin seinästä, mikä mahdollistaa nykytyylisen liturgian pitämisen alttaripöydän takaa. Merkittävä uudistus oli lisäksi kahden uuden kynttiläkruunun hankkiminen vanhojen näköispainoksina.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä