Kalajoen kirkko

Kalajoen varressa kristillistä asutusta oli jo 1200-luvulla. Ensimmäiset maininnat Kalajoen seurakunnasta löytyvät vuodelta 1525, missä kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Seurakunta käsitti tuolloin koko Kalajokilaakson aina Haapajärveä ja Reisjärveä myöten. Laaja emäseurakunta jakaantui 1800-luvulla osiin, kun kappeliseurakunnat itsenäistyivät yksi toisensa jälkeen, ensimmäisenä Haapajärvi v. 1838 ja viimeisenä Rautio v. 1921.

Emäseurakunnan kirkko ei ollut kovin pitkään Tyngällä, vaan seuraava rakennettiin lähemmäksi jokisuuta Luutaojan varteen ja kolmas kirkko nykyisen terveyskeskuksen kohdalle jokitörmälle. Vieressä virtaava joki kulutti maata kirkon alta ja se alkoi kallistua jokeen päin. Tästä syystä kirkko jouduttiin purkamaan v. 1636 ja neljännestä kirkosta alkaen kirkot ovat sijainneet nykyisellä paikalla Junnikkalan mäellä. Neljännen kirkon kohtalo oli Ison vihan keskellä lahota ja ränsistyä ja siksi oli rakennettava viides kirkko, joka valmistui v. 1780. Sekin tuhoutui sodan seurauksena, kun Ruotsi-Suomen joukot polttivat kirkon ja tapulin v. 1808 perääntyessään Kalajoelta.

Kuudes kirkko valmistui v. 1815 ja ehti toimia Herran huoneena aina vuoteen 1869, jolloin salaman sytyttämänä se tuhoutui perustuksia myöten. Tämän palon jälkeen kalajokiset päättivät rakentaa kirkkonsa tiilestä. Näin valmistui v. 1879 komea punatiilikirkko, joka sekin joutui tulen tuhoamaksi puuosien osalta helmikuussa 1930. Jykevien seinien sisään rakennettiin nykyinen kirkko, joka otettiin käyttöön v. 1931. Kirkko on sen jälkeen peruskorjattu ja maalattu v. 1979 kirkon satavuotisjuhlia varten sekä v. 1999, jolloin kirkon etuosaan saatiin uudet urut ja alttarialue korjattiin siten, että se voi paremmin palvella uudistuneen jumalanpalveluksen toteuttamista.

Vuosina 2017–2020 Kalajoen kirkko peruskorjattiin. Tiilijulkisivuja, ikkunoita ja vesikatteiden suojapellityksiä on korjattu ja lasimaalaukset on kunnostettu.  Maarakennustöitä ja kirkon sisäpuolisia töitä on tehty sekä uudistettu viemäriputket ja kirkon pihan salaojitus ja kunnostettu tapuli v. 2020. Kirkkoon on asennettu uusi sprinklerijärjestelmä. Kirkon perälle on rakennettu monitoimitila. Kirkon remontissa näyttävin osa on ulkokatteen vaihtaminen kuparipeltikatteeseen. 14.3.2021 pidettiin Piispanmessu ja Kalajoen kirkon uudelleen käyttöön siunaaminen, jonka toimitti piispa Jukka Keskitalo. Kirkon korjaaminen on kallis investointi, mutta piispa Jukka Keskitalo kertoo pitävänsä kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten kunnostamista välttämättömänä. – Kunnioitan sitä työtä, mitä sukupolvet ovat tehneet ennen meitä. He rakensivat meille kirkon, ja seuraavat polvet ovat pitäneet siitä huolta. Meidän velvollisuutemme on huolehtia, että myös lapsillamme on kirkko, jossa heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa juuret ovat. 

Nykyisellään kirkkoon mahtuu 900 henkilöä. 

Luettelo Kalajoen kirkkoherroista:

Kalajoen kirkon lyijylasityöt on asettanut paikalleen helsinkiläinen Salomo Wuorion maalaamo 1929. Lasityöt on suunnitellut ja maalannut taitavana taidelasimaalaajana tunnettu Gunnar Forsström. Kirkon kuoriosaan sijoitetut kaksi lasimaalausta ovat aiheiltaan "Matteus ja Markus" sekä Luukas ja Johannes". Maalauksissa on kuvattu myös apostolien symbolit. Kuvitus on saanut vaikutteita Keski-Euroopasta, joista esimerkkinä on Wuorion liikkeen usein käyttämä helminauhamainen koristelista. Kirkon kuoriosassa on myös kolmas lyijylasityö, mutta ilman maalauksia. Kalajoen kirkon arvokkaat lyijylasityöt edustavat Suomen kirkollisen lyijylasitaiteen ns. kulta-aikaa, joka sijoittui 1920-luvulle. Lasityöt on saatu lahjoituksena entisiltä kalajokisilta ja 1929 eläneiltä paikkakuntalaisilta kirkon 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Lasimaalaukset on kunnostanut Heikki Ulvi Kalajoen kirkon remontin yhteydessä vuonna 2019.

Kirkon tulipalo ja lasitöiden pelastaminen

Eletään armon vuotta 1930. On sunnuntai, helmikuun 16. päivä ja kirkkoherra Juho Metsovaara saarnaa kirkossa, seurakunnan kappalainen Vilho Kivioja seuraa sivummalta. Kirkkoa oli juuri uudistettu kirkon 50-vuotisjuhlien vuoksi. Jumalanpalveluksen loppupuolella huomataan, että kirkon katosta tippuu maalihilsettä, ja Antti Himanka -niminen seurakuntalainen tulee kertomaan, että hän on huomannut pihalta käsin tulenlieskoja kirkontornissa. Metsovaara ohjeistaa seurakuntalaisia siirtymään rauhallisesti ulos, sillä kirkko palaa. Kivioja kehottaa pelastamaan esineistöä samalla, kun kirkosta poistutaan.

Hätätilanteesta huolimatta paikalliset käsittivät, että kirkon sisällä olevat arvokkaat taide-esineet, kyntteliköt, maalaukset, saarnastuoli, kirkon penkit, lasimaalaukset sekä muut arvotavarat pitäisi pelastaa tulen alta. Kirkosta saatiinkin pelastettua kaikki arvokas omaisuus, mutta muutoin tuli tuhosi lopulta kirkon kokonaan tiilisiä seinämuureja lukuun ottamatta. Palon syy oli viranomaisten mukaan välikaton puruihin kamiinasta lentänyt kipinä.

Lyijylasien turvaan saattamisessa oli kaikesta huolimatta onnekas tilanne: jumalanpalveluksessa oli ilmeisesti paikalla samat miehet, jotka olivat asentaneet lyijylasit paikoilleen. Näin saatiin heti tieto, miten lasi-ikkunat saadaan nopeasti irti ja miten ne pitäisi kuljettaa turvaan.

Kalajokinen Pauli Manninen oli kertonut Kalajoki-lehdessä 1979 lyijylasien pelastusoperaatiosta seuraavasti:
”Kirkkoon oli tullut sammutusväkeä, joka hääräsi taulujen pelastamisessa. Liityimme siihen porukkaan (Pehko Eemin kanssa). Joku oli tuonut lyhykäiset tikapuut, joilla pääsi juuri akkunan laudalle, siitä oli hyvä väännellä lasimaalauksia irti. Rutina kuului, eivät ne maalaukset särkyneet, kun ne oli koottu pienistä palasista. Ylimmäiset lasit olivat niin korkealla, ettei tikkailta ylettynyt irrottamaan, mutta minut komennettiin tikkaitten nokkaan. Kaksi pitkää miestä otti tikkaat olkapäilleen. Jopa rupesi yltämään. Niin saatiin kaikki lasimaalaukset turvaan.”

Lyijylasitaiteesta

Ennen Kristuksen syntymää ei ikkunoiden lasimaalaustekniikkaa vielä tunnettu. Rooman valtakunnan aikana lasia kuitenkin jo käytettiin ikkunoissa ja se oli melko paksua ja väriltään sinistä, vihreää tai ruskeaa. Roomalaiset levittivät edelleen lasin käytön provinsseihinsa ja näin lasi-ikkunat tulivat jo varhain myös kristillisiin kirkkoihin ja luostareihin. Konstantinopolin kirkoissa tiedetään olleen jo 300–400-lukujen vaiheessa monivärisiä lasi-ikkunoita ja 800-luvulle tultaessa lasimaalaustaide jalostui erottamattomaksi osaksi kirkkojen sisustusta. Suurien lasilevyjen valmistus oli kuitenkin teknisesti vaikeaa, mikä johti keksintöön yhdistää useita pieniä lasinpaloja suuremmaksi ruuduksi lyijykiskojen avulla. Syntyneet lyijyverkostot innoittivat käsityöläisiä sommittelemaan yhä rikkaampia ja koristeellisempia kokonaisuuksia.

Maalausten yksityiskohtiin käytettiin aluksi lasijauhon ja raudan viilauspurunsekoitusta. 1200-luvulla käytettiin mustaa ja ruskeaa maalausta, jossa saatiin aikaan lähinnä harmaan eri sävyjä. 1600-luvulle tultaessa lasille käytettävä väripaletti oli kehittynyt jo melko täydelliseksi. Vanhimmat Suomessa säilyneet kirkkojen lasimaalaukset ovat 1300-luvulta Raision kirkosta, mutta tätäkin varhaisempia värillisiä lasinpalasia on löydetty mm. Turun tuomiokirkon ympäristöstä.

1800- ja 1900-lukujen vaihteen aikana eurooppalaiset aatteet levisivät paitsi taiteen, myös taideteollisuuden ja arkkitehtuurin piiriin. Syntyi ajatus kokonaistaideteoksesta, jossa arkkitehtuuri, sisustus ja taide yhdistyisivät. Tarvittiin myös eri alojen kädentaitajia toteuttamaan uusia kokonaisuuksia. Aluksi Suomeen tuotiin lyijylasitöitä lähinnä Saksasta, jossa niitä tehtiin lähes tehdasmaisesti. Suomeen tuotaviin töihin lisättiin suomalaiset tekstit ja niihin oli esim. mahdollista maalata enkeleiden kasvoihin pyydettyjä piirteitä edesmenneiden sukulaisten muistoksi.

Lyijylasimaalausten valmistustaito rantautui vähitellen myös Suomeen. Helsinkiläinen Salomo Wuorio haki oppinsa Ruotsista ja perusti maalaamon Helsinkiin 1890. Lyijylasitöihin alettiin maalata myös suomalaisia aiheita mm. metsästä. Suomalaisen lyijylasitaiteen tieto ja taito keskittyi harvojen, mutta taitavien mestareiden käsiin.  Salomo Wuorion liikkeestä on toteutettu valtaosa Suomen kirkkojen ja julkisyhteisöjen lyijylasitöistä aina 1980-luvulle saakka.

1970-luvulla suomalaiset vanhat mestarit jäivät eläkkeelle tai kuolivat, jolloin taito tehdä lyijylasimaalauksia katosi Suomesta lähes kokonaan. Ammattitaitoa ei oltu haluttu jakaa, koska katsottiin että kyse oli alan ammattisalaisuudesta. Perinne pääsi näin lakastumaan, eikä uusia lasitöitä enää entiseen tapaan tilattu. Nykyisin lasitaide on harvojen lasitaiteilijoiden varassa ja alan koulutus puuttuu maastamme lähes kokonaan. Kuitenkin mestarillisia lyijylasimaalauksia on Suomessa vielä nähtävillä lähes 100 eri kirkossa ja muissa julkisissa tiloissa; kaksi niistä Kalajoen kirkossa. 

Kirkon historiatiedot: Sirkka-Liisa Myllymäki

Kalajoen nykyinen kirkko rakennettiin seurakunnan ja kunnan yhteistyönä. Täällä määrättiin, että jokaisen 16-vuotiaan ja sitä vanhemman piti olla rakentamassa kirkkoa. Siis jokaisen – miehen, naisen, nuoren, aikuisen.  Jos ei tullut rakennustyömaalle, täytyi maksaa sakko.

Lisäksi piti antaa rahaa kirkon rakentamiseen. Palkolliset joutuivat lainaamaan rahaa talollisilta tai rikkailta ihmisiltä, ja jäivät näin velkaa heille.

Tiilet tehtiin Kalajoella. Savea nostettiin maasta monta vuotta tiiliä varten ennen kirkon rakentamista. Tavallisten ihmisten täytyi olla mukana saven nostamisessa ja tiilten polttamisessa. Tiilet kannettiin "jäniksenä", eli selässä muurareille.

Se oli raskasta aikaa kalajokisille, kun takana olivat vaikeat nälkävuodet, siis monta vuotta. – Eräänäkin vuonna vilja ja potut eivät itäneet, koska keväällä oli kuivaa aikaa. Sitten kun kesä alkoi, tuli heinäkuussa niin kova pakkanen yhden yön aikana, että viljankorret jäätyivät pystyyn kuin jääpuikot ja napsahtivat poikki - Jo ruoan ja vaatteiden hankkimiseen olisi tarvittu kaikki energia.

Ja kaiken tämän keskellä rakennettiin kirkko. Se tehtiin hiellä, kyynelillä ja jopa verellä, sillä loukkaantumisiltakaan ei vältytty.

Kirkko puhuttelee.  Sen tekemisestä ei kukaan maksanut mitään, ja sen edestä annettiin kaikki. Kesäoppaana ollessani mietin usein, miksi? Oliko se pelkoa esivallan edessä? Oliko se joillekin näytön paikka? 

Kirkkoa katsellessani sydämeni täyttää kiitollisuus. - Kirkko valmistui vuonna 1879, se paloi vuonna 1930, rakennettiin samoille perustuksille ja palosta säilyneille tiilimuureille vuonna 1931, ja yhä se seisoo paikallaan vuonna 2016. 

Kalajoen kirkko puhuttelee.  Siinä näkyvät esi-isiemme arvot: usko Jumalaan ja rakkaus tuleviin sukupolviin. Näiden arvojen vuoksi esi-isämme jaksoivat. – Ja nuo arvot kantavat yhä.

Sirkka-Liisa Myllymäki

Kirkon tarina

Kalajoen nykyinen 1879 valmistunut punatiilikirkko on järjestyksessään seitsemäs. Moni aikaisempi kirkko tuhoutui tulipalossa, milloin salaman, milloin vihollisen sytyttämänä. Edes nykyinen tiilikirkko ei ole säästynyt tulipalolta, vaan lämmityslaitteista tornin välikaton täytteisiin päässyt kipinä sytytti kirkon jumalanpalveluksen aikana sunnuntaina 16.2.1930. Suurin osa irtaimistosta ehdittiin pelastaa, mutta kaikki puurakenteet paloivat niin, että pystyyn jäivät vain perustus ja tiiliseinät.

Tiiliseinät jäivät palon jäljiltä käyttökelpoisiksi, joten uusi kirkko rakennettiin niihin. Työ oli ripeää ja uusi kirkko vihittiinkin käyttöön vuoden kuluttua edellisen palosta, 15. helmikuuta 1931.

Kirkko on entisöity, peruskorjattu sekä maalattu satavuotisjuhlia varten vuonna 1979. Arkkitehti Saara Juolan suunnitelmien mukaan seinät maalattiin vaaleammin ja valoisammin värein. Peräosaan rakennettiin lastenhuone ja alttarivaatteiden säilytyshuone. Kirkkoon mahtui tällöin 1000 henkilöä. Sisäremonttia on tehty vuonna 1999. Tuolloin uudet urut saivat paikan kirkon etuosasta alttarialueen läheisyydestä eli kuorista. Myös itse alttarialuetta tuotiin lähemmäksi penkkirivistöä, jotta se voi paremmin palvella uudistuneen jumalanpalveluksen toteuttamista. Alttarin lattiapinta uusittiin kalajokisesta kivestä. Pääalttaritaulu konservoitiin ja kirkon valaistusta lisättiin teholtaan kolminkertaiseksi aikaisempaan verrattuna. Lehteritkin saivat uudet kruunut ja alakirkko maalattiin. Kuoriosan remontin suunnittelutyön teki Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy Oulusta.

Vuosina 2017–2020 Kalajoen kirkko peruskorjattiin. Kokonaiskustannusarvio on 4,8 miljoonaa euroa, avustusta saatiin 1,8 miljoonaa euroa. Tiilijulkisivuja, ikkunoita ja vesikatteiden suojapellityksiä on korjattu ja lasimaalaukset on kunnostettu.  Maarakennustöitä ja kirkon sisäpuolisia töitä on tehty sekä uudistettu viemäriputket ja kirkon pihan salaojitus ja kunnostettu tapuli v. 2020. Kirkkoon on asennettu uusi sprinklerijärjestelmä. Kirkon perälle on rakennettu monitoimitila, jota voidaan käyttää esimerkiksi pienryhmien kokoontumisiin. Kirkon remontissa näyttävin osa on ulkokatteen vaihtaminen kuparipeltikatteeseen. 14.3.2021 pidettiin Piispanmessu ja Kalajoen kirkon uudelleen käyttöön siunaaminen, jonka toimitti piispa Jukka Keskitalo. Kirkon korjaaminen on kallis investointi, mutta piispa Jukka Keskitalo kertoo pitävänsä kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten kunnostamista välttämättömänä. – Kunnioitan sitä työtä, mitä sukupolvet ovat tehneet ennen meitä. He rakensivat meille kirkon, ja seuraavat polvet ovat pitäneet siitä huolta. Meidän velvollisuutemme on huolehtia, että myös lapsillamme on kirkko, jossa heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa juuret ovat. Nykyisellään kirkkoon mahtuu 900 henkilöä. 

Valaisimet
Keskikäytävän yllä riippuvat kynttiläkruunut ovat peräisin kuudennesta kirkosta. Ne ovat sieviläisen Topias Erkinpoika Kosken käsialaa vuodelta 1820. Alttarin ja saarnatuolin kyntteliköt, sivuseinien lampetit, sekä urkulehterin kattokruunut on valmistanut 1800-luvun puolivälissä kalajokinen Helanderin valimo.

Taulut
Keskimmäisen alttaritaulun aiheena on Jeesuksen ylösnouseminen ja se on professori A. von Beckerin maalaama. Vuonna 1908 hankittiin urkurahaston varoin taiteilija T.G. Tuhkasen maalaamat taulut ”Tuhlaajapojan paluu” ja ”Hyvä paimen”. Vanhat urut ovat vuodelta 1931 Thulenin (Kangasalan urkutehtaan) valmistamat, 28-äänikertaiset ja sijaitsevat lehterillä kirkon takaosassa. Uudet 22 äänikertaiset Sotkamon Urkurakentajat Oy:n valmistamat kuoriurut ovat vuodelta 2000.

Laiva
Kirkon 470-vuotisjuhlassa 12.11.1995 kirkko sai oman kirkkolaivan jumalanpalveluksen yhteydessä. Laiva on 1.90 metrin pituinen pienoismalli Kalaja-laivasta, joka rakennettiin Rahjassa 1874. Se upposi 1885 Newfounlandin vesillä USAn ja Kanadan rannikolla. Laiva oli 50 metrinen kolmimastoparkki, jonka tilavuus oli 800 tonnia. Kirkkolaivahankkeen käynnisti Kirsi Aho ja pienoismallin valmisti kalajokinen Tomi Isopahkala.

Tapuli
Kirkon vieressä on Heikki Kuorikosken vuonna 1815 rakentama kellotapuli, joka säilyi kuudennen kirkon tuhonneessa tulipalossa. Tapulin kerrotaan pelastuneen siten, että vähämieliseksi mainittu Elieser Roos nousi luukkujen alapuolelle ja roiski vettä kuumentuneeseen seinään. Tapulia korotettiin vuonna 1856. Seinustalla oleva vaivaisukko on myös vuodelta 1815 ja sen on veistänyt ”kirvesmies Reisjärveltä”

Kellot
Suomen sodan aikana palaneiden kellojen tilalle ostettiin Tukholmasta uudet vuonna 1813 ja 1830. Vanhempi kello painaa 672 kg ja uudempi 1060 kg. Molemmat kellot ovat edelleen käytössä. Pienempään kelloon on kaiverrettu selostus kirkon palosta. Suuremmassa on mm. kirjoitus: 

Tule kansa kaunihisti
Palveluxehen pyhähän
Vietä juhla Jumalalle
Etsi sielulles eloa
Pyydä vaaroja varoa
Meneskellä mielen kanssa
Muista kerran kuolevasi
Tuomiolle tullaxesi.

Kirkon lyijylasimaalaukset

Kalajoen kirkon lyijylasityöt on asettanut paikalleen helsinkiläinen Salomo Wuorion maalaamo 1929. Lasityöt on suunnitellut ja maalannut taitavana taidelasimaalaajana tunnettu Gunnar Forsström. Kirkon kuoriosaan sijoitetut kaksi lasimaalausta ovat aiheiltaan "Matteus ja Markus" sekä Luukas ja Johannes". Maalauksissa on kuvattu myös apostolien symbolit. Kuvitus on saanut vaikutteita Keski-Euroopasta, joista esimerkkinä on Wuorion liikkeen usein käyttämä helminauhamainen koristelista. Kirkon kuoriosassa on myös kolmas lyijylasityö, mutta ilman maalauksia. Lasityöt on saatu lahjoituksena entisiltä kalajokisilta ja 1929 eläneiltä paikkakuntalaisilta. Lyijylasimaalauksien viimeisimmän kunnostuksen teki vuonna 2019 kalajokinen lasitaiteilija Heikki Ulvi.
Kirkossa syttyi tulipalo 1930 kesken jumalanpalveluksen. Seurakuntalaiset pelastivat kirkosta erilaisia arvoesineitä, mukana myös lasimaalaukset. Lasimaalaukset onnistuttiin pelastamaan, koska sattumalta paikalla olivat myös miehet, jotka olivat asettaneet maalaukset paikalleen. Tuli tuhosi kirkon kokonaan tiiliseiniä lukuun ottamatta.

Kalajoen kirkkojen vaiheita:

• I kirkko rakennettiin 1525 Tyngälle, n. 10 km merenrannasta. 
• II kirkko valmistui 1556 Pitkäsenkylään.
• III kirkko vv. 1559–1636 Kalajoen sairaalan ahteella.
• Kullakin kirkolla on oma muistomerkkinsä. Kirkot olivat heikkorakenteisia ja lyhytikäisiä. Kolmannen kirkon pappina oli mm. kuuluisa Ljungo Tuomaanpoika, joka suomensi maanlait talonpojan turvaksi.
• IV kirkko 1636–1780 rappeutui mm. isonvihan vuoksi ja purettiin.
• V kirkko 1780–1809 tuhoutui Suomen sodan aikana perääntyvien joukkojen polttaessa sen.
• VI kirkko 1815–1869 tuhoutui salaman sytyttämässä tulipalossa. Tämän kirkon rakennusmestarina toimi kuulu kirkonrakentaja Heikki Kuorikoski. Tapuli on säilynyt ja on edelleen käytössä.
• VII kirkko valmistui 1879. Rakennusaineena oli ensimmäisen kerran tiili. Kirkko paloi 1930 mutta rakennettiin uudelleen entisiin ulkoseiniin siten, että se voitiin ottaa taas käyttöön 1931. Kirkon on suunnitellut arkkitehti F. W. Lüchow. Seurakuntalaiset suorittivat rakennustyön ja tiiletkin valmistettiin Kalajoella.